KORKEAVUORENKADUN NUORISOKOTI

«ETUSIVULLE Yhdistys» Sohvila» Wilhola» Marjis»
KORKKIS
PERUSTEHTÄVÄ JA TAVOITTEET

Korkkiksen perustehtävä on tarjota koti ja pitää huolta nuorista, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua omassa kodissaan. Huolenpidon perusta on säännöllistä arkielämää tukeva yhteisö sekä tiivis yhteistyö perheen, muiden läheisten ja nuoren elämässä mukana olevien viranomaisten kanssa. Tavallisten, nuoruusiälle tyypillisten murheiden lisäksi nuorisokotiin tulevilla nuorilla on usein sellaisia lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kokemuksia, joiden käsitteleminen on heidän psyykkiselle hyvinvoinnilleen tärkeää.  Tämän takia Korkkiksessa pyritään luomaan ilmapiiri, jossa nuoret voivat aikuisiin luottaen ilmaista ajatuksensa ja tunteensa sekä keskustella elämänsä tärkeistä asioista. 

Korkkiksen  tavoitteena on tukea vanhemmuutta sekä nuoren ja hänen vanhempiensa välistä suhdetta. Usein sijoituksen on tarkoitus olla väliaikainen tuki, jonka jälkeen nuori voi muuttaa takaisin kotiin. Joskus parempana nähdään, että nuori täysi-ikäisyyden kynnyksellä muuttaa itsenäisesti asumaan, useimmiten lastensuojelun tukiasuntoon. Tällöin Korkkiksen tavoitteena on auttaa nuoret oman elämän alkuun itseensä ja yhteiskuntaan luottavina: kykenevinä toimimaan omaksi parhaakseen ja hakemaan tarvittaessa apua. Elämässä selviytymisessä tärkeinä nähdään riittävän hyvä itsetuntemus ja omanarvontunto, henkilökohtaisen ja sosiaalisen vastuun tunto sekä omasta toimeentulosta huolehtimisessa välttämättömät taidot.

PERUSTEHTÄVÄ JA TAVOITTET
ARVOT

VAIHEITTAINEN

ITSENÄISEN ELÄMÄN HARJOITTELU

TYÖRYHMÄ
 

Maukasta naisten päivää!